Noissa reissuissa ei ole kuin yksi huono puoli ja se on ruoka. Norjassa valmistetut kenttä ruuat joita meillä on, maistuvat ekan kolme, neljä päivää hyvältä mutta sitten se ei enää oikein uppoa. Makujakin niissä on ihan kiitettävästi, on chili con carnea, pastaa, lihapataa ja kalaruokiakin mutta mutta, ne jotka ovat syöneet noita tai vastaavia, tietävät että ruoka joka valmistuu pelkästään lisäämällä kuuma vesi, maistuu samalta oli siinä etiketissä mitä tahansa. Tosin painonhallinallisesti ajateltuna se on ihan positiivinen asia. Yksi ilta mietin ensimmäistä kauppareissua kotiin palaamisen jälkeen, mahtaa tulla ostettua tosi järkeviä ruokia. Täällä kun tulee välillä ihan järkyttäviä mielitekoja jotain Suomesta saatavaa kohtaan. Näitä sitten torjutaan jollain korvaavalla täältä saatavalla, esim. kerran sulaneella kitkatilla josta saa pulittaa 1,5 euroa. Eikö olekin hienoa? Toisaalta "this is Africa" menttaliteetilla nämäkin asiat lähinnä naurattaa. Sinne kauppaan tosin tarvitsen jonkun "poliisiksi" vahtimaan etten muistuta Venäläisiä 90-luvun alussa kun pääsivät ekaa kertaa lappeenrannan Anttilaan. Varsinkin sen nähneet tietävät mitä se oli. Onneksi luotan että koti joukot pitävät minut aisoissa! Nyt huilaamaan päiväksi ja yö meneekin töiden merkeissä.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Hiljainen leiri...
Leirissä varsinkin tässä meidän osassa oli tänä aamuna hiljaista ja rauhallista. Suurin osa porukasta on niin sanotusti "ulkona". En tiedä onko sitä jo alkanut laitostumaan vai mikä oli, kun tuntui niin oudolta kävellä aamupalalle eikä käytävällä ollutkaan normaali hyörintä. Varmasti sitä tosiaan laitostuu, onhan tämä niin suljettu yhteisö kuitenkin. Meidän Irlantilaiset ystävämme vaihtavat piakkoin koko porukkansa uusiin ja tästä johtuen me joudumme tekemään tuplasti hommia. He kun eivät voi tehdä omasta mielestään hommia viimeisen kuukauden aikana juuri ollenkaan. No, mehän painetaan valittamatta ja näytetään sitä kuuluisaa sisua! Itsellänikin voi tulla noin parin viikon mittainen reissu tuonne ulkopuolelle, saas nähdä rupeaako sitä muuttumaan Afrikkalaiseksi.
tiistai 12. tammikuuta 2010
puolivälin majatalo...
Näinä päivinä olen ollut täällä puolet komennuksesta, vaikka viime kirjoituksessa totesin tylsistyneeni niin se fiilis jäi onneksi väliaikaiseksi. Pari viime päivää olen ollut virtaa täynnä ja yrittänyt saada kaikkea mahdollista tehtyä, remontoin jopa oman yksiöni uuteen uskoon. Tein kirjahyllyn jossa on integroitu pöytätaso ja varusteille tein oman naulakkonsa. Nyt pysyy tavarat ainakin paremmin järjestyksessä.
Jännä miten sitä unohtaa olevansa yhdessä maailman kriisipesäkkeistä, jotenkin sen ajatuksen blokkaa mielestään suurimman osan ajastaan. Paikallisten näkeminen iloisena ja suhteellisen turvallisissa oloissa auttaa osaltaan myöskin unohtamaan tilanteen vakavuuden. Heräsin tänään tuohon olotilaan katsottuani dokumentin "The devil came on horseback":in. Se kertoo Sudanin puolella tapahtuneesta kansanmurhasta parin vuoden takaa, amerikkalainen sotilastarkkailija ikuisti kameransa kanssa nuo tapahtumat ja täytyy sanoa että on ollut varmasti rankka seurata avuttomana vierestä sitä touhua. Tajusin sitä katsoessa että olen noista tapahtumista noin 500 km päässä jollei jopa allekin ja nämä Tsadin puoleiset ongelmat juontavat juurikin noista tapahtumista. Noissa murhissa Sudan käytti puolisotilaallisia Janjaweed joukkoja ja näitä samoja ukkoja on pyörinyt leirimme läheisyydessäkin. Jotenkin hirvittävää ajatella että tilanne saattaa päivänä minä hyvänsä revetä ja joutuisimme todistamaan samanlaisia murhia kuin tämä Amerikkalainen tarkkailija, sellaisen näkeminen muuttaisi meistä kaikkia loppuelämäksi.
Länsimaat on sulkeneet näille tapahtumille silmänsä jo aikoja sitten ja tämä ei ole ensimmäinen paikka jossa niin on käynyt. Tosiasia vain on ettei meitä siellä kauppojen kassoilla seisoessamme kiinnosta ongelmat Afrikassa, sekin on jotenkin ymmärrettävää, onhan tämä niin kaukanakin. Itsestä tuntuu kuitenkin etten halua sivuuttaa tapahtumia täällä enää vain olankohautuksella, yritän ainakin seurata tapahtumia aktiivisesti. Saa nähdä miten kauan se ajatus kestää kotiuduttua. Toivoisin ainakin tuon ajatuksen kestävän pitkään, se olisi kiva opetus tältä reissulta.
Jännä miten sitä unohtaa olevansa yhdessä maailman kriisipesäkkeistä, jotenkin sen ajatuksen blokkaa mielestään suurimman osan ajastaan. Paikallisten näkeminen iloisena ja suhteellisen turvallisissa oloissa auttaa osaltaan myöskin unohtamaan tilanteen vakavuuden. Heräsin tänään tuohon olotilaan katsottuani dokumentin "The devil came on horseback":in. Se kertoo Sudanin puolella tapahtuneesta kansanmurhasta parin vuoden takaa, amerikkalainen sotilastarkkailija ikuisti kameransa kanssa nuo tapahtumat ja täytyy sanoa että on ollut varmasti rankka seurata avuttomana vierestä sitä touhua. Tajusin sitä katsoessa että olen noista tapahtumista noin 500 km päässä jollei jopa allekin ja nämä Tsadin puoleiset ongelmat juontavat juurikin noista tapahtumista. Noissa murhissa Sudan käytti puolisotilaallisia Janjaweed joukkoja ja näitä samoja ukkoja on pyörinyt leirimme läheisyydessäkin. Jotenkin hirvittävää ajatella että tilanne saattaa päivänä minä hyvänsä revetä ja joutuisimme todistamaan samanlaisia murhia kuin tämä Amerikkalainen tarkkailija, sellaisen näkeminen muuttaisi meistä kaikkia loppuelämäksi.
Länsimaat on sulkeneet näille tapahtumille silmänsä jo aikoja sitten ja tämä ei ole ensimmäinen paikka jossa niin on käynyt. Tosiasia vain on ettei meitä siellä kauppojen kassoilla seisoessamme kiinnosta ongelmat Afrikassa, sekin on jotenkin ymmärrettävää, onhan tämä niin kaukanakin. Itsestä tuntuu kuitenkin etten halua sivuuttaa tapahtumia täällä enää vain olankohautuksella, yritän ainakin seurata tapahtumia aktiivisesti. Saa nähdä miten kauan se ajatus kestää kotiuduttua. Toivoisin ainakin tuon ajatuksen kestävän pitkään, se olisi kiva opetus tältä reissulta.
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Tylsyys iski...
Ensimmäistä kertaa on tullut pientä tylsistymistä, tosin se on kai aika normaalia kun ajatellaan
kuinka eristyksissä me täällä kuitenkin ollaan. Nämä joulupyhät vielä aiheutti sen että operaatio kävi
hiukan puoli valoilla. Ainainen oleskelu täällä piikkilankojen sisällä aiheuttaa jonkun asteis-
ta klaustrofobiaa myös, onneksi on sentään mahdollisuus urheilla!! Kämppä kaverin kanssa innostuimme
Crossfit tyyppisestä treenistä (www.crossfit.com). Tarkoituksena siinä on tehdä treeneistä mahdollisimman
toiminnallisia ja sanoisko sitä nyt vaikka RAAKOJA. Alkuun noi treenit tuntui aika haastavilta mutta
päivä päivältä ne rupeaa helpottamaan, eli kunto kasvaa kaikesta päätellen.
Tällä viikolla lupasin myös meidän pastorille hoitaa elokuvien näyttämisen pojille, saapahan huilata hänkin pari iltaa ja itse saa hyvän tekosyyn katsella leffoja. Ensi viikosta alkaen pitäisi alkaa taas sitten kunnolla hommat, Kou Kou Angaranan retki on odotettavissa, pari helikopteri retkeäkin on ilmeisesti luvassa, katotaan miten käy!
Nyt maaten jotta jaksaa aamulla kömpiä taas tonne lenkki ringin ääreen, 5 kilometriä joka toinen aamu on tavoite.
P.S en tiédä miksi noi kappaleet on noin hölmösti, en osannu korjata! Älkää antako häiritä lukemista!
P.S en tiédä miksi noi kappaleet on noin hölmösti, en osannu korjata! Älkää antako häiritä lukemista!
torstai 31. joulukuuta 2009
Hyvää uuttta vuotta!!
Se olisi sitten joulun aika takana, täällä ei ole tapahtunut oikeestaan mitään ihmeellistä, lähinnä ollaan hoidettu juoksevia asioita leirin sisällä. Pari partio-retkeä lähi-maastoissa näille välipäiville on myös mahtunut. Loppu aika on sitten melkein menny kuntoillessa ja tänä aamuna vaaka näytti viisi kiloa vähemmän kuin Suomesta lähtiessä, suunta on siis oikea... Olen aika tyytyväinen itseeni tämän kuntoilun osalta, juoksukin tuntuu helpommalta kuin ikinä, yleensä tulee tehtyä 5 kilsan lenkki, joskus kun intoutuu niin 10 kilsaa, se on tosin harvemmin...Irlantilaiset järjestivät 26.päivä puoli-maratonin mutta mulla ei ihan kantti riittänyt vielä siihen lähteä, aika moni kuitenkin meidän porukastakin sen juoksi. Meillä on ollut hieman sitä vatsa-tautia liikkeellä ja osa on jopa joutunut ihan vuodepotilaaksi osastolle, toivotaan että se rupeaisi olemaan kohta ohi. Sairastaminen täällä kun on vieläkin inhottavampaa kuin kotona, pelkästään toi lämpö tekee jo oman lukunsa.
Ilmastossa on ollut huomattavissa muutoksia, yölämpötila on ruvennut putoamaan ja tuntuukin että öisin on vähän vilu, noihin kuumiin oloihin tottuminen laittaa semmoisen 20 asteenkin tuntumaan jo kylmältä. Paikalliset kulkevat aamuisin ja iltaisin toppatakeissa mutta ehkä se on hieman liioiteltua. Saa nähdä miten kauan lämmöt vielä tippuu, tulkki tosin sanoi että helmikuussa pitäisi jo lämmöt nousta.
Irlantilaisten porukka kotiutuu noin kuukauden päästä ja uusien pitäisi saapua parin viikon päästä perhdytykseen, saas nähdä minkälainen porukka on tulossa. Täytyy sanoa noista saarivaltion asukeista etten ole yhtä sottaista ja saamatonta porukkaa vielä nähnyt, en tiedä onko se vaan kuvitelmaa ja ajan saatossa tullutta kyllästymistä mutta täytyy silti ihmetellä heidän tapojaan. Osa syy on varmasti heidän armeijan säännöstöissä ja määräyksissä, on aika byrokraattinen verrattuna meidän armeijaan. Upseerit eivät puhu muille kuin aliupseereille ja aliupseerit miehistölle ja ruokaillessakin on ennenkuulumatonta että upseeri istuisi jääkärin kanssa samassa pöydässä ja juttelisi. Ovatkin kattoneet välillä meitä vähän hölmistyneinä ja ihmetellen. Kaikkea ei tosin voi laittaa armeijan piikkiin, esim. pöntön putsaamista ei varmasti ole kielletty heidänkään säännöissä, saati pöydän putsaamista ruokailun jälkeen. Osa ärsytyksistä johtuu varmaankin tästä suljetusta elämästä ja sitä täytyykin"potkia" aina vähän poispäin ettei tule sanotuksi pahasti kellekään. Tänään grillataan taas omalla porukalla juhlan kunniaksi ja korkataan ehkä limsat, huomenna sitten jatkuu arkinen aherrus.
Ilmastossa on ollut huomattavissa muutoksia, yölämpötila on ruvennut putoamaan ja tuntuukin että öisin on vähän vilu, noihin kuumiin oloihin tottuminen laittaa semmoisen 20 asteenkin tuntumaan jo kylmältä. Paikalliset kulkevat aamuisin ja iltaisin toppatakeissa mutta ehkä se on hieman liioiteltua. Saa nähdä miten kauan lämmöt vielä tippuu, tulkki tosin sanoi että helmikuussa pitäisi jo lämmöt nousta.
Irlantilaisten porukka kotiutuu noin kuukauden päästä ja uusien pitäisi saapua parin viikon päästä perhdytykseen, saas nähdä minkälainen porukka on tulossa. Täytyy sanoa noista saarivaltion asukeista etten ole yhtä sottaista ja saamatonta porukkaa vielä nähnyt, en tiedä onko se vaan kuvitelmaa ja ajan saatossa tullutta kyllästymistä mutta täytyy silti ihmetellä heidän tapojaan. Osa syy on varmasti heidän armeijan säännöstöissä ja määräyksissä, on aika byrokraattinen verrattuna meidän armeijaan. Upseerit eivät puhu muille kuin aliupseereille ja aliupseerit miehistölle ja ruokaillessakin on ennenkuulumatonta että upseeri istuisi jääkärin kanssa samassa pöydässä ja juttelisi. Ovatkin kattoneet välillä meitä vähän hölmistyneinä ja ihmetellen. Kaikkea ei tosin voi laittaa armeijan piikkiin, esim. pöntön putsaamista ei varmasti ole kielletty heidänkään säännöissä, saati pöydän putsaamista ruokailun jälkeen. Osa ärsytyksistä johtuu varmaankin tästä suljetusta elämästä ja sitä täytyykin"potkia" aina vähän poispäin ettei tule sanotuksi pahasti kellekään. Tänään grillataan taas omalla porukalla juhlan kunniaksi ja korkataan ehkä limsat, huomenna sitten jatkuu arkinen aherrus.
lauantai 26. joulukuuta 2009
Hyvää Joulua!!
Joulu kukkulalla.
Hyvää joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille sinne koto Suomeen! Täällä aatto alkoi jumalanpalveluksena läheisen kukkulan päällä noin 05.30 aikaan. Kiipeemistä oli noin 150 metriä ja yllättävän moni meistä jaksoi kömpiä sängyn pohjalta ja lähteä kokemaan tämä hiukan erilainen joulu "saarna". Koko toimitus oli kaunis ja harvemmin tuota on tullut saatua ehtoollista Tshadissa kukkulan päällä, jää hienoja muistoja tuostakin! Leiriin saavuttua oli aamusaunan vuoro ja Suomesta saapuneiden pakettien aukomista. Kiitos kaikille lahjoja lähettäneille! Lounaaksi rakkaat Irlantilaiset ystävämme olivat loihtineet Fish&chipsit, niistä oli hiukan hankala repiä joulu mieltä. Onneksi tiedossa oli että illalla saadaan kinkkua ja kaikkia niitä perinteisiä herkkuja. Aatto ilta oli aika haikea, ajatukset kun tuppasi menemään sinne kotiin, sinne olisi meistä monikin varmaan rehellisesti lähtenyt niiltä sijoiltaan jos olisi voinut. Soitto kotiin onneksi helpotti vähän ja Joulupukkikin kävi piristämässä kaikkien mieltä, oli kuulemma porot jättäny johonkin kauas, olisko ollu liian kuuma niille? Pukki kun oli jakanut lahjat ja jutustellut niin sitä oli ainakin allekirjoittanut aika valmis punkkaan. Rauhallinen ja ikimuistoinen joulu.
On joulu rauhan aikaa,
se mielen hartaaks`saa.
Vaan tarkoitus sen unohtuu,
monen huolen taa.
Ei liikaa pidä pyytää,
ei liikaa vaatia.
Vaan ottaa onni vastaan,
Luojan lahjana.
se mielen hartaaks`saa.
Vaan tarkoitus sen unohtuu,
monen huolen taa.
Ei liikaa pidä pyytää,
ei liikaa vaatia.
Vaan ottaa onni vastaan,
Luojan lahjana.
Ehtoollisella
Joulujuhla pöydät
Pukkikin vilahti kylässä
tiistai 22. joulukuuta 2009
JALLA, JALLA! ( Kiire, kiire ! )
Otsikko on tällä kertaa aika raflaava mutta sille on syynsä, "Jalla" tauti on nimittäin tällä kertaa minun murheena. Suomalaisittain tätä tautia kutsutaan vatsataudiksi. Olotila on melko heikko mutta palataan tähän vasta kirjoituksen loppupuolella, menneessä puolessatoista viikossa kun on päivittämistä aikalailla. Olin siis siellä Kou Kou Angaranassa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen seitsemän päivää kolmen sijaan. Aika meni ihan suhteellisen nopeasti, teimme partioita aikalailla niin jalan kuin ajoneuvoilla. Henkilökohtaisesti pidin eniten noista jalka versioista, niillä kun näkee seutua vieläkin lähemmin kuin autosta. Eläimiä näkyi jos jonkinlaista, apinoita, paviaaneja, lintuja, lehmiä ja kameleita. Paikalliset nomadit ( paimentolaiset) kuljettivat joka aamu valtavat lehmä laumansa leirin ohi läheiselle juottopaikalle. Niitä sitten pällisteltiin ja ihmeteltiin että mistä näitä lehmiä oikein riittää, niitä nimittäin oli älytön määrä. Viikon aikana on muuten jännä miten sitä oppii jo tuntemaan paremmin paikkoja ja ihmisiä, tuntui hyvältä moikata kylällä jo tutuiksi käyneitä naamoja, tiedä sitten oliko tunne yksipuolinen mutta uskon että ainakin kaupan pitäjä tunnisti minut. El bashir on miehen nimi joka kauppaa pitää ja hänen kanssaan on tullut tingittyä limsakorista lähes joka päivä, aloitus summa on joka kerta sama vaikka molemmat tietävät jo kauppahinnan. Bashir aloittaa aina pyytämällä 12000 CAF:ia ja minä tinkaan sen 11000 CAF:iin ja kaupat syntyy, hassua kaupankäyntiä suomalaiselle luonteelle. Markkinoillakin tuli pyörähdettyä pariin otteeseen ja mukaan tarttui chili-maustetta, rukousnauha ja juurikin sitä limpparia. Markinoilla on aika kuhina ja paikalliset laittautuvat parhaimpiinsa ja tuovat jotain kaupattavaksi, mausteita, käsitöitä, vaatteita, kankaita ja pikku purtavaa. Lähes kaikkea löytyy mitä näillä leveys-asteilla on saatavilla.
Pitihän sitä sitten poika porukalla ruveta saunan rakennus puuhiin, pala pressua ja kakkosnelosia ja VOT! Kuvasta voitte ihailla lopputulosta. Kiuas tehtiin kivistä ja tulta pidettiin noin kolme tuntia ja sitten vaan löylyihin, voin kertoa että vaikka lämpöä piisaa niin ei ole saunan voittanutta kun saapuu pölyisenä ja hikisenä leiriin. Paikallisilla oli taas ihmetteltävää kun seurasivat meitin puuhia, pitävät Suomi-poikia varmaan aika hulluina. Irlantilaisten vaihtomiesten saapuessa joku kersanteista kysyi tiipiitä osoittaen että "mikäs se tuo sitten on?" johon reippaasti totesin että " saunahan se", "ette sitten voineet olla ilman saunaa täälläkään" totesi irkku kessu. Eihän sitä nyt ilman saunaa olla!!

puhelimen tolppien metsästystä.
Sitten loppuviikkoa kohden alkoi pojilla vatsa-ongelmat, oli kuumetta, oksentelua ja ripulia. Ei kaikista mukavinta harrastusta noin niinkuin leiri olosuhteissa, onneksi oli enää muutama päivä ja vaihto saapuisi. Lupauduin ajamaan kipeät maasturi kyydillä leiriin takaisin ja matka menikin ihan hienosti, ei pysähdyksiä edes tarvinnut tehdä. Kerkesin jo iloita etten saanut tartuntaa kaikesta huolimatta, kunnes tänään se alkoi, ekaksi pientä väsymystä, sitten heikotusta ja sitten se alkoi. Vatsa heittää volttia ja tuntuu ettei voimia riitä edes pään liikuttamiseen, tosin nyt iltaa kohden on olo hiukan jo hellittänyt mutta vielä pari tuntia sitten oli" helvetti irti". No jospa se tästä rauhoittuu.
Joulun odotus on kova, tosin täällä ei noiden säiden puolesta oikein saa sitä joulumieltä aikaiseksi. Sieltä kotoa lähetetyt paketitkin ovat jo matkalla pääkaupungista tänne ja jos Afrikka suo niin saamme ne tänne aatoksi. Saa nähdä millainen olo sitä aattona iskee kaaliin kun tajuaa viettävänsä sitä täällä melkein yksin, onhan täällä tietenkin muitakin mutta ei rakkaimpia!! Kirjoittelen jouluterveiset sitten aattona tänne!! Nyt vaivun punkan pohjalle voimaan pahoin.
goz amerin pikku-asukit
lauantai 12. joulukuuta 2009
Olympialaiset Afrikan tapaan...
Tänään on sitten Olympialaiset leirissä, ei ehkä yhtä suuret kuin ne oikeat mutta sitäkin kovemmat kamppailut! Harmittelin omalta kohdaltani kun en päässyt osallistumaan, minulle kun lankesi vartiopäällikön tehtävät koko vuorokaudeksi. Lajeina oli farmari kävelyä, Nissanin työntöä, kahvakuulan heittoa, juoksua eri matkoilla ja hanging tough jossa kaksi miestä pitää tankoa suorilla käsillä ylhäällä ja yksi mies roikkuu tangossa. Olemme seuranneet mielenkiinnolla Irlantilaisia kun he ovat treenanneet lajeja koko viikon, meidän porukka taas tuli suoraan töistä tai punkasta ja näytti miten homma hoidetaan. Voitto tuli Nissanin työnnössä ja hanging tough:issa, kakkos sijoja ja kolmos sijoja muista lajeista. Täytyy mainita eritoten työkaverin suoritus tuossa Nissanin työnnössä, hän kun muisti pyykkejä ripustaessa että pitihän sitä autoakin tuupata ja siitä sitten lämmittelemättä kentälle!
Maanantaina pitäisi taasen lähteä leirin rakennusta vahtimaan, Kou kou angarana on paikan nimi. Olen itse asiassa ihan tyytyväinen siellä ollessa vaikkakin olot on hieman karut, suihkut on mallia pullovesi, huussit on mallia " mökki" ja ruokana syödään taistelumuonia jotka maistuvat suurinpiirtein samalta kaikki, positiivista siinä on vapaus olla hieman rennommin ja päättää tekemisistään pienellä porukalla ja se "erähenkisyys" on jotenkin leppoista. Viimeksi siellä käydessä saimme jopa paikallisen leipurin tekemää leipää portille kuljetettuna pientä korvausta vastaan. Leipäkin kun voi maistua todella hyvältä kun sitä ei saa vähään aikaan. Odotan myös innolla uusinta ottelua jalkapallossa paikallisten lasten kanssa vaikkakin pojat vei meitä 6-0, lätkä kun olisi enemmän meidän laji! Lisään kuvia taas jahka saan niitä siirrettyä koneelle. AI NIIN, JESSELLE PALJON ONNEA NÄIN JÄLKEENPÄIN!! lahja tulee sitten minun mukana!
Maanantaina pitäisi taasen lähteä leirin rakennusta vahtimaan, Kou kou angarana on paikan nimi. Olen itse asiassa ihan tyytyväinen siellä ollessa vaikkakin olot on hieman karut, suihkut on mallia pullovesi, huussit on mallia " mökki" ja ruokana syödään taistelumuonia jotka maistuvat suurinpiirtein samalta kaikki, positiivista siinä on vapaus olla hieman rennommin ja päättää tekemisistään pienellä porukalla ja se "erähenkisyys" on jotenkin leppoista. Viimeksi siellä käydessä saimme jopa paikallisen leipurin tekemää leipää portille kuljetettuna pientä korvausta vastaan. Leipäkin kun voi maistua todella hyvältä kun sitä ei saa vähään aikaan. Odotan myös innolla uusinta ottelua jalkapallossa paikallisten lasten kanssa vaikkakin pojat vei meitä 6-0, lätkä kun olisi enemmän meidän laji! Lisään kuvia taas jahka saan niitä siirrettyä koneelle. AI NIIN, JESSELLE PALJON ONNEA NÄIN JÄLKEENPÄIN!! lahja tulee sitten minun mukana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)