sunnuntai 7. helmikuuta 2010

11 Päivää "ulkona" oloa tuli täyteen ja nyt olen taas ollut leirissä viikon verran. On pitänyt noitten hommien suhteen sen verran kiirusta etten ole edes kerennyt tätä päivittää. Netti ja puhelimetkin ovat toimineet vaihtelevasti, tosin siihen on alkanut jo tottumaan eikä siitä jaksa enää ottaa murhetta, " This is Africa  " sopii siihenkin...Irlantilaiset vaihtavat porukkaa parasta aikaa ja täytyy sanoa että kovin on uudet pojat kalpeita väritykseltään, muistuttavat enemmänkin haamuja kuin sotilaita. Eiköhän siihen saada muutos noin kolmen palamis kerran jälkeen, täällä nimittäin saa väriä vaikka olisit kuinka vaalea pigmenttinen.
Kaikki meni reissussa hyvin ja tuo 11 päivää vierähti yllättävän nopeasti, ainut huonopuoli on vaatteiden ja varusteiden likaisuus ja sen kestäminen. Peseminen toki on mahdollista mutta ei se lika lähde käsin pesemällä sangossa huljuttelemalla. Täällä kun tuo pöly tekee vielä vaatteista extra likaisia.

 Lauman johtaja, ainakin koosta päätellen.

Kävin savannilla ollessani parin ukon kanssa niin sanotulla "apinakujalla". Se on pieni matala puinen metsä jossa asustaa jotain pieniä marakatteja ja isoja paviaaneja. Huima tunne kävellä villien kädellisten seassa ja katsella niiden touhuja sivusta. Mahtavan oloisia eläimiä varsinkin isot paviaanit. Tulkkimme kanssa illalla jutusteltiin noista Paviaaneista ja hän totesi että uros voi tappaa Aasin ihan pienellä vaivalla joten melkoisia petoja ne on. Tunne niiden keskellä on kuitenkin ehkä sitä aidointa Afrikkaa, hieno fiilis ja kokemus!
Laskeskelin tässä viikkoja ja huomasin että vähiinhän nuo tuntuvat käyvän, viisi viikkoa olisi enää pakerrettava. Kotiin paluu rupeaa tuntumaan jo konkreettiselta, mitenköhän sitä tottuu taas siihen pakkaseen ja tuiskuun. Täytyy pysytellä takan ääressä ensimmäiset illat. Toivottavasti olisi tekemistä riittävästi loppuun asti ettei tulisi niin tarkkaan mietittyä ajankulua, olo on kuitenkin tosi malttamaton viimeiset viikot.
Eräs pitkän linjan rauhanturvaaja ja pastori kertoo meille jaetussa kirjasessa omasta postikortistaan kotiin, jonka hän lähetti saavuttuaan Libanoniin: "Täällä on mulla kaikki hyvin. En ole uskaltanut niin paljon ajatella teitä, kun sitten tulee iso ikävä. Mutta kyllä te olette silti mielessäni ja sydämessäni. Rakkaudella teitä kaikkia kaivaten ja muistaen - ISÄ." Tuo  teksti sisältää ison totuuden täällä...Ikävä on joskus kovakin mutta töitä tekemällä sitä saa potkittua vähän kauemmas. Olette silti mielessäni te kaikki kylmän maan asukit!! =)
15 km kävely partion toteuttajat, lämmintä oli 43 astetta.