sunnuntai 7. helmikuuta 2010

11 Päivää "ulkona" oloa tuli täyteen ja nyt olen taas ollut leirissä viikon verran. On pitänyt noitten hommien suhteen sen verran kiirusta etten ole edes kerennyt tätä päivittää. Netti ja puhelimetkin ovat toimineet vaihtelevasti, tosin siihen on alkanut jo tottumaan eikä siitä jaksa enää ottaa murhetta, " This is Africa  " sopii siihenkin...Irlantilaiset vaihtavat porukkaa parasta aikaa ja täytyy sanoa että kovin on uudet pojat kalpeita väritykseltään, muistuttavat enemmänkin haamuja kuin sotilaita. Eiköhän siihen saada muutos noin kolmen palamis kerran jälkeen, täällä nimittäin saa väriä vaikka olisit kuinka vaalea pigmenttinen.
Kaikki meni reissussa hyvin ja tuo 11 päivää vierähti yllättävän nopeasti, ainut huonopuoli on vaatteiden ja varusteiden likaisuus ja sen kestäminen. Peseminen toki on mahdollista mutta ei se lika lähde käsin pesemällä sangossa huljuttelemalla. Täällä kun tuo pöly tekee vielä vaatteista extra likaisia.

 Lauman johtaja, ainakin koosta päätellen.

Kävin savannilla ollessani parin ukon kanssa niin sanotulla "apinakujalla". Se on pieni matala puinen metsä jossa asustaa jotain pieniä marakatteja ja isoja paviaaneja. Huima tunne kävellä villien kädellisten seassa ja katsella niiden touhuja sivusta. Mahtavan oloisia eläimiä varsinkin isot paviaanit. Tulkkimme kanssa illalla jutusteltiin noista Paviaaneista ja hän totesi että uros voi tappaa Aasin ihan pienellä vaivalla joten melkoisia petoja ne on. Tunne niiden keskellä on kuitenkin ehkä sitä aidointa Afrikkaa, hieno fiilis ja kokemus!
Laskeskelin tässä viikkoja ja huomasin että vähiinhän nuo tuntuvat käyvän, viisi viikkoa olisi enää pakerrettava. Kotiin paluu rupeaa tuntumaan jo konkreettiselta, mitenköhän sitä tottuu taas siihen pakkaseen ja tuiskuun. Täytyy pysytellä takan ääressä ensimmäiset illat. Toivottavasti olisi tekemistä riittävästi loppuun asti ettei tulisi niin tarkkaan mietittyä ajankulua, olo on kuitenkin tosi malttamaton viimeiset viikot.
Eräs pitkän linjan rauhanturvaaja ja pastori kertoo meille jaetussa kirjasessa omasta postikortistaan kotiin, jonka hän lähetti saavuttuaan Libanoniin: "Täällä on mulla kaikki hyvin. En ole uskaltanut niin paljon ajatella teitä, kun sitten tulee iso ikävä. Mutta kyllä te olette silti mielessäni ja sydämessäni. Rakkaudella teitä kaikkia kaivaten ja muistaen - ISÄ." Tuo  teksti sisältää ison totuuden täällä...Ikävä on joskus kovakin mutta töitä tekemällä sitä saa potkittua vähän kauemmas. Olette silti mielessäni te kaikki kylmän maan asukit!! =)
15 km kävely partion toteuttajat, lämmintä oli 43 astetta.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Hiljainen leiri...

Leirissä varsinkin tässä meidän osassa oli tänä aamuna hiljaista ja rauhallista. Suurin osa porukasta on niin sanotusti "ulkona". En tiedä onko sitä jo alkanut laitostumaan vai mikä oli, kun tuntui niin oudolta kävellä aamupalalle eikä käytävällä ollutkaan normaali hyörintä. Varmasti sitä tosiaan laitostuu, onhan tämä niin suljettu yhteisö kuitenkin. Meidän Irlantilaiset ystävämme vaihtavat piakkoin koko porukkansa uusiin ja tästä johtuen me joudumme tekemään tuplasti hommia. He kun eivät voi tehdä omasta mielestään hommia viimeisen kuukauden aikana juuri ollenkaan. No, mehän painetaan valittamatta ja näytetään sitä kuuluisaa sisua! Itsellänikin voi tulla noin parin viikon mittainen reissu tuonne ulkopuolelle, saas nähdä rupeaako sitä muuttumaan Afrikkalaiseksi.

 Noissa reissuissa ei ole kuin yksi huono puoli ja se on ruoka. Norjassa valmistetut kenttä ruuat joita meillä on, maistuvat ekan kolme, neljä päivää hyvältä mutta sitten se ei enää oikein uppoa. Makujakin niissä on ihan kiitettävästi, on chili con carnea, pastaa, lihapataa ja kalaruokiakin mutta mutta, ne jotka ovat syöneet noita tai vastaavia, tietävät että ruoka joka valmistuu pelkästään lisäämällä kuuma vesi, maistuu  samalta oli siinä etiketissä mitä tahansa. Tosin painonhallinallisesti ajateltuna se on ihan positiivinen asia. Yksi ilta mietin ensimmäistä kauppareissua kotiin palaamisen jälkeen, mahtaa tulla ostettua tosi järkeviä ruokia. Täällä kun tulee välillä ihan järkyttäviä mielitekoja jotain Suomesta saatavaa kohtaan. Näitä sitten torjutaan jollain korvaavalla täältä saatavalla, esim. kerran sulaneella kitkatilla josta saa pulittaa 1,5 euroa. Eikö olekin hienoa? Toisaalta "this is Africa" menttaliteetilla nämäkin asiat lähinnä naurattaa. Sinne kauppaan tosin tarvitsen jonkun "poliisiksi" vahtimaan etten muistuta Venäläisiä 90-luvun alussa kun pääsivät ekaa kertaa lappeenrannan Anttilaan. Varsinkin sen nähneet tietävät mitä se oli. Onneksi luotan että koti joukot pitävät minut aisoissa! Nyt huilaamaan päiväksi ja yö meneekin töiden merkeissä.

tiistai 12. tammikuuta 2010

puolivälin majatalo...


Näinä päivinä olen ollut täällä puolet komennuksesta, vaikka viime kirjoituksessa totesin tylsistyneeni niin se fiilis jäi onneksi väliaikaiseksi. Pari viime päivää olen ollut virtaa täynnä ja yrittänyt saada kaikkea mahdollista tehtyä, remontoin jopa oman yksiöni uuteen uskoon. Tein kirjahyllyn jossa on integroitu pöytätaso ja varusteille tein oman naulakkonsa. Nyt pysyy tavarat ainakin paremmin järjestyksessä.
Jännä miten sitä unohtaa olevansa yhdessä maailman kriisipesäkkeistä, jotenkin sen ajatuksen blokkaa mielestään suurimman osan ajastaan. Paikallisten näkeminen iloisena ja suhteellisen turvallisissa oloissa auttaa osaltaan myöskin unohtamaan tilanteen vakavuuden. Heräsin tänään tuohon olotilaan katsottuani dokumentin "The devil came on horseback":in. Se kertoo Sudanin puolella tapahtuneesta kansanmurhasta parin vuoden takaa, amerikkalainen sotilastarkkailija ikuisti kameransa kanssa nuo tapahtumat ja täytyy sanoa että on ollut varmasti rankka seurata avuttomana vierestä sitä touhua. Tajusin sitä katsoessa että olen noista tapahtumista noin 500 km päässä jollei jopa allekin ja nämä Tsadin puoleiset ongelmat juontavat juurikin noista tapahtumista. Noissa murhissa Sudan käytti puolisotilaallisia Janjaweed joukkoja ja näitä samoja ukkoja on pyörinyt leirimme läheisyydessäkin. Jotenkin hirvittävää ajatella että tilanne saattaa päivänä minä hyvänsä revetä ja joutuisimme todistamaan samanlaisia murhia kuin tämä Amerikkalainen tarkkailija, sellaisen näkeminen muuttaisi meistä kaikkia loppuelämäksi.

Länsimaat on sulkeneet näille tapahtumille silmänsä jo aikoja sitten ja tämä ei ole ensimmäinen paikka jossa niin on käynyt. Tosiasia vain on ettei meitä siellä kauppojen kassoilla seisoessamme kiinnosta ongelmat Afrikassa, sekin on jotenkin ymmärrettävää, onhan tämä niin kaukanakin. Itsestä tuntuu kuitenkin etten halua sivuuttaa tapahtumia täällä enää vain olankohautuksella, yritän ainakin seurata tapahtumia aktiivisesti. Saa nähdä miten kauan  se ajatus kestää kotiuduttua. Toivoisin ainakin tuon ajatuksen kestävän pitkään, se olisi kiva opetus tältä reissulta.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Tylsyys iski...

Ensimmäistä kertaa on tullut pientä tylsistymistä, tosin se on kai aika normaalia kun ajatellaan
kuinka eristyksissä me täällä kuitenkin ollaan. Nämä joulupyhät vielä aiheutti sen että operaatio kävi
hiukan puoli valoilla. Ainainen oleskelu täällä piikkilankojen sisällä aiheuttaa jonkun asteis-
ta klaustrofobiaa myös, onneksi on sentään mahdollisuus urheilla!! Kämppä kaverin kanssa innostuimme
Crossfit tyyppisestä treenistä (www.crossfit.com). Tarkoituksena siinä on tehdä treeneistä mahdollisimman
toiminnallisia ja sanoisko sitä nyt vaikka RAAKOJA. Alkuun noi treenit tuntui aika haastavilta mutta
päivä päivältä ne rupeaa helpottamaan, eli kunto kasvaa kaikesta päätellen.
Tällä viikolla lupasin myös meidän pastorille hoitaa elokuvien näyttämisen pojille, saapahan huilata hänkin pari iltaa ja itse saa hyvän tekosyyn katsella leffoja. Ensi viikosta alkaen pitäisi alkaa taas sitten kunnolla hommat, Kou Kou Angaranan retki on odotettavissa, pari helikopteri retkeäkin on ilmeisesti luvassa, katotaan miten käy!
Nyt maaten jotta jaksaa aamulla kömpiä taas tonne lenkki ringin ääreen, 5 kilometriä joka toinen aamu on tavoite.
P.S en tiédä miksi noi kappaleet on noin hölmösti, en osannu korjata! Älkää antako häiritä lukemista!

torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää uuttta vuotta!!

Se olisi sitten joulun aika takana, täällä ei ole tapahtunut oikeestaan mitään ihmeellistä, lähinnä ollaan hoidettu juoksevia asioita leirin sisällä. Pari partio-retkeä lähi-maastoissa näille välipäiville on myös mahtunut. Loppu aika on sitten melkein menny kuntoillessa ja tänä aamuna vaaka näytti viisi kiloa vähemmän kuin Suomesta lähtiessä, suunta on siis oikea... Olen aika tyytyväinen itseeni tämän kuntoilun osalta, juoksukin tuntuu helpommalta kuin ikinä, yleensä tulee tehtyä 5 kilsan lenkki, joskus kun intoutuu niin 10 kilsaa, se on tosin harvemmin...Irlantilaiset järjestivät 26.päivä puoli-maratonin mutta mulla ei ihan kantti riittänyt vielä siihen lähteä, aika moni kuitenkin meidän porukastakin sen juoksi. Meillä on ollut hieman sitä vatsa-tautia liikkeellä ja osa on jopa joutunut ihan vuodepotilaaksi osastolle, toivotaan että se rupeaisi olemaan kohta ohi. Sairastaminen täällä kun on vieläkin inhottavampaa kuin kotona, pelkästään toi lämpö tekee jo oman lukunsa.

Ilmastossa on ollut huomattavissa muutoksia, yölämpötila on ruvennut putoamaan ja tuntuukin että öisin on vähän vilu, noihin kuumiin oloihin tottuminen laittaa semmoisen 20 asteenkin tuntumaan jo kylmältä. Paikalliset kulkevat aamuisin ja iltaisin toppatakeissa mutta ehkä se on hieman liioiteltua. Saa nähdä miten kauan lämmöt vielä tippuu, tulkki tosin sanoi että helmikuussa pitäisi jo lämmöt nousta.


Irlantilaisten porukka kotiutuu noin kuukauden päästä ja uusien pitäisi saapua parin viikon päästä perhdytykseen, saas nähdä minkälainen porukka on tulossa. Täytyy sanoa noista saarivaltion asukeista etten ole yhtä sottaista ja saamatonta porukkaa vielä nähnyt, en tiedä onko se vaan kuvitelmaa ja ajan saatossa tullutta kyllästymistä mutta täytyy silti ihmetellä heidän tapojaan. Osa syy on varmasti heidän armeijan säännöstöissä ja määräyksissä, on aika byrokraattinen verrattuna meidän armeijaan. Upseerit eivät puhu muille kuin aliupseereille ja aliupseerit miehistölle ja ruokaillessakin on ennenkuulumatonta että upseeri istuisi jääkärin kanssa samassa pöydässä ja juttelisi. Ovatkin kattoneet välillä meitä vähän hölmistyneinä ja ihmetellen. Kaikkea ei tosin voi laittaa armeijan piikkiin, esim. pöntön putsaamista ei varmasti ole kielletty heidänkään säännöissä, saati pöydän putsaamista ruokailun jälkeen. Osa ärsytyksistä johtuu varmaankin tästä suljetusta elämästä ja sitä täytyykin"potkia" aina vähän poispäin ettei tule sanotuksi pahasti kellekään. Tänään grillataan taas omalla porukalla juhlan kunniaksi ja korkataan ehkä limsat, huomenna sitten jatkuu arkinen aherrus.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua!!


Joulu kukkulalla.
Hyvää joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille sinne koto Suomeen! Täällä aatto alkoi jumalanpalveluksena läheisen kukkulan päällä noin 05.30 aikaan. Kiipeemistä oli noin 150 metriä ja yllättävän moni meistä jaksoi kömpiä sängyn pohjalta ja lähteä kokemaan tämä hiukan erilainen joulu "saarna". Koko toimitus oli kaunis ja harvemmin tuota on tullut saatua ehtoollista Tshadissa kukkulan päällä, jää hienoja muistoja tuostakin! Leiriin saavuttua oli aamusaunan vuoro ja Suomesta saapuneiden pakettien aukomista. Kiitos kaikille lahjoja lähettäneille! Lounaaksi rakkaat Irlantilaiset ystävämme olivat loihtineet Fish&chipsit, niistä oli hiukan hankala repiä joulu mieltä. Onneksi tiedossa oli että illalla saadaan kinkkua ja kaikkia niitä perinteisiä herkkuja. Aatto ilta oli aika haikea, ajatukset kun tuppasi menemään sinne kotiin, sinne olisi meistä monikin varmaan rehellisesti lähtenyt niiltä sijoiltaan jos olisi voinut. Soitto kotiin onneksi helpotti vähän ja Joulupukkikin kävi piristämässä kaikkien mieltä, oli kuulemma porot jättäny johonkin kauas, olisko ollu liian kuuma niille? Pukki kun oli jakanut lahjat ja jutustellut niin sitä oli ainakin allekirjoittanut aika valmis punkkaan. Rauhallinen ja ikimuistoinen joulu.
On joulu rauhan aikaa,
se mielen hartaaks`saa.
Vaan tarkoitus sen unohtuu,
monen huolen taa.
Ei liikaa pidä pyytää,
ei liikaa vaatia.
Vaan ottaa onni vastaan,
Luojan lahjana.

 
Ehtoollisella

 
Joulujuhla pöydät

 
Pukkikin vilahti kylässä

tiistai 22. joulukuuta 2009

JALLA, JALLA! ( Kiire, kiire ! )


Otsikko on tällä kertaa aika raflaava mutta sille on syynsä, "Jalla" tauti on nimittäin tällä kertaa minun murheena. Suomalaisittain tätä tautia kutsutaan vatsataudiksi. Olotila on melko heikko mutta palataan tähän vasta kirjoituksen loppupuolella, menneessä puolessatoista viikossa kun on päivittämistä aikalailla. Olin siis siellä Kou Kou Angaranassa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen seitsemän päivää kolmen sijaan. Aika meni ihan suhteellisen nopeasti, teimme partioita aikalailla niin jalan kuin ajoneuvoilla. Henkilökohtaisesti pidin eniten noista jalka versioista, niillä kun näkee seutua vieläkin lähemmin kuin autosta. Eläimiä näkyi jos jonkinlaista, apinoita, paviaaneja, lintuja, lehmiä ja kameleita. Paikalliset nomadit ( paimentolaiset) kuljettivat joka aamu valtavat lehmä laumansa leirin ohi läheiselle juottopaikalle. Niitä sitten pällisteltiin ja ihmeteltiin että mistä näitä lehmiä oikein riittää, niitä nimittäin oli älytön määrä. Viikon aikana on muuten jännä miten sitä oppii jo tuntemaan paremmin paikkoja ja ihmisiä, tuntui hyvältä moikata kylällä jo tutuiksi käyneitä naamoja, tiedä sitten oliko tunne yksipuolinen mutta uskon että ainakin kaupan pitäjä tunnisti minut. El bashir on miehen nimi joka kauppaa pitää ja hänen kanssaan on tullut tingittyä limsakorista lähes joka päivä, aloitus summa on joka kerta sama vaikka molemmat tietävät jo kauppahinnan. Bashir aloittaa aina pyytämällä 12000 CAF:ia ja minä tinkaan sen 11000 CAF:iin ja kaupat syntyy, hassua kaupankäyntiä suomalaiselle luonteelle. Markkinoillakin tuli pyörähdettyä pariin otteeseen ja mukaan tarttui chili-maustetta, rukousnauha ja juurikin sitä limpparia. Markinoilla on aika kuhina ja paikalliset laittautuvat parhaimpiinsa ja tuovat jotain kaupattavaksi, mausteita, käsitöitä, vaatteita, kankaita ja pikku purtavaa. Lähes kaikkea löytyy mitä näillä leveys-asteilla on saatavilla.

Pitihän sitä sitten poika porukalla ruveta saunan rakennus puuhiin, pala pressua ja kakkosnelosia ja VOT! Kuvasta voitte ihailla lopputulosta. Kiuas tehtiin kivistä ja tulta pidettiin noin kolme tuntia ja sitten vaan löylyihin, voin kertoa että vaikka lämpöä piisaa niin ei ole saunan voittanutta kun saapuu pölyisenä ja hikisenä leiriin. Paikallisilla oli taas ihmetteltävää kun seurasivat meitin puuhia, pitävät Suomi-poikia varmaan aika hulluina. Irlantilaisten vaihtomiesten saapuessa joku kersanteista kysyi tiipiitä osoittaen että "mikäs se tuo sitten on?" johon reippaasti totesin että " saunahan se", "ette sitten voineet olla ilman saunaa täälläkään" totesi irkku kessu. Eihän sitä nyt ilman saunaa olla!! 

puhelimen tolppien metsästystä.
Sitten loppuviikkoa kohden alkoi pojilla vatsa-ongelmat, oli kuumetta, oksentelua ja ripulia. Ei kaikista mukavinta harrastusta noin niinkuin leiri olosuhteissa, onneksi oli enää muutama päivä ja vaihto saapuisi. Lupauduin ajamaan kipeät maasturi kyydillä leiriin takaisin ja matka menikin ihan hienosti, ei pysähdyksiä edes tarvinnut tehdä. Kerkesin jo iloita etten saanut tartuntaa kaikesta huolimatta, kunnes tänään se alkoi, ekaksi pientä väsymystä, sitten heikotusta ja sitten se alkoi. Vatsa heittää volttia ja tuntuu ettei voimia riitä edes pään liikuttamiseen, tosin nyt iltaa kohden on olo hiukan jo hellittänyt mutta vielä pari tuntia sitten oli" helvetti irti". No jospa se tästä rauhoittuu.
Joulun odotus on kova, tosin täällä ei noiden säiden puolesta oikein saa sitä joulumieltä aikaiseksi. Sieltä kotoa lähetetyt paketitkin ovat jo matkalla pääkaupungista tänne ja jos Afrikka suo niin saamme ne tänne aatoksi. Saa nähdä millainen olo sitä aattona iskee kaaliin kun tajuaa viettävänsä sitä täällä melkein yksin, onhan täällä tietenkin muitakin mutta ei rakkaimpia!! Kirjoittelen jouluterveiset sitten aattona tänne!! Nyt vaivun punkan pohjalle voimaan pahoin.


 goz amerin pikku-asukit

lauantai 12. joulukuuta 2009

Olympialaiset Afrikan tapaan...

Tänään on sitten Olympialaiset leirissä, ei ehkä yhtä suuret kuin ne oikeat mutta sitäkin kovemmat kamppailut! Harmittelin omalta kohdaltani kun en päässyt osallistumaan, minulle kun lankesi vartiopäällikön tehtävät koko vuorokaudeksi. Lajeina oli farmari kävelyä, Nissanin työntöä, kahvakuulan heittoa, juoksua eri matkoilla ja hanging tough jossa kaksi miestä pitää tankoa suorilla käsillä ylhäällä ja yksi mies roikkuu tangossa. Olemme seuranneet mielenkiinnolla Irlantilaisia kun he ovat treenanneet lajeja koko viikon, meidän porukka taas tuli suoraan töistä tai punkasta ja näytti miten homma hoidetaan. Voitto tuli Nissanin työnnössä ja hanging tough:issa, kakkos sijoja ja kolmos sijoja muista lajeista. Täytyy mainita eritoten työkaverin suoritus tuossa Nissanin työnnössä, hän kun muisti pyykkejä ripustaessa että pitihän sitä autoakin tuupata ja siitä sitten lämmittelemättä kentälle!
Maanantaina pitäisi taasen lähteä leirin rakennusta vahtimaan, Kou kou angarana on paikan nimi. Olen itse asiassa ihan tyytyväinen siellä ollessa vaikkakin olot on hieman karut, suihkut on mallia pullovesi, huussit on mallia " mökki" ja ruokana syödään taistelumuonia jotka maistuvat suurinpiirtein samalta kaikki, positiivista siinä on vapaus olla hieman rennommin ja päättää tekemisistään pienellä porukalla ja se "erähenkisyys" on jotenkin leppoista. Viimeksi siellä käydessä saimme jopa paikallisen leipurin tekemää leipää portille kuljetettuna pientä korvausta vastaan. Leipäkin kun voi maistua todella hyvältä kun sitä ei saa vähään aikaan. Odotan myös innolla uusinta ottelua jalkapallossa paikallisten lasten kanssa vaikkakin pojat vei meitä 6-0, lätkä kun olisi enemmän meidän laji! Lisään kuvia taas jahka saan niitä siirrettyä koneelle. AI NIIN, JESSELLE PALJON ONNEA NÄIN JÄLKEENPÄIN!! lahja tulee sitten minun mukana!

maanantai 7. joulukuuta 2009

u

Hyvää itsenäisyyspäivää sinne koti Suomeen, toivottavasti jokainen muisti polttaa niitä perinteisiä kynttilöitä ikkunallaan. Niiden kynttilöiden oikea historia selvisi minulle vasta eilen ja täytyy myöntää että ne saivat aivan uuden merkityksen omassa mielessäni. Ensimmäisten jääkäriksi haluavien miesten joukko kun matkusti kohti Hankoa ja laivaa niin juurikin näistä kahdesta kynttilästä he tunnistivat turvallisen majapaikan jossa pystyivät levähtämään. Pidetään tämä hieno ele hengissä edelleen.
Täytyy myöntää että täällä ollessa koko itsenäisyys saa uusia ulottuvuuksia, täällä kun taas näkee sen kolikon toisen puolen. Täällähän tosin on "itsenäinen" valtio mutta kun se ei vaan ole ihan sama asia täällä kuin meillä. Tuntuu joskus käsittämättömältä kuinka ihmisarvoa ei kunnioiteta juuri ollenkaan ja sellaisen näkemisessä hankalinta on hyväksyä se jollakin tasolla.  Tarkoitan lähinnä kykyä hyväksyä oma pienuutensa ja yrittää vain ymmärtää kuinka täällä on toimittu jo vuosisatojen ajan. Papin pitämässä jumalanpalveluksessa tuli esiin vanha tarina rauhanturvaajasta jolta joku oli kysynyt miksi tekee näitä reissuja? "Koska meillä Suomessa kaikki on hyvin niin yritän omalta osalta auttaa muita saamaan asiat samanlaiseen jamaan" kuului vastaus. Omalla kohdalla tossa on perää ja uskon että niin se on meidän kaikkien kohdalla.Olemme ylpeitä tekemästämme työstä!




 Medi-helin vartiotiimi on valppaana.

Illalla saimme vielä nauttia koto Suomesta tuoduista herkuista, ruisleivästä, juustoleivästä ja lakkahillosta ja kunnon grillilihasta, täytyy sanoa että ainaisten ranskanperunoiden jälkeen noi eväät maistuivat järjettömän hyvältä. Ruokailun  tuoksinassa saimme nauttia myös videotykin kautta Tuntemattomasta sotilaasta, kaikinpuolin illasta jäi hyvä mieli ja mahan viereen oli hyvä simahtaa.
Jonkun sortin lämpö ennätyskin eilen mitattiin, 47 astetta VARJOSSA. Ihmettilinkin ruokatunnilla auringossa maatessa että mikä on kun tuntuu niin vaikealta siinä olla, tänään briiffissä se sitten selvisi. Noilla varjo lämmöillä auringossa on pakko olla varmaan lähelle 60 astetta. Täytyy muuten mainita tosta lämmöstä ja siihen tottumisesta eräs jännä piirre, kerran kun tottuu noihin lämpöihin niin 20 astetta rupeaa tuntumaan jo viileältä ja on pakko vetää villapaitaa jo päälle, voi olla mielenkiintoista tulla kotiin maaliskuun koleeseen keliin. Nyt jatkan hyvin ansaittua vapaa päivää ja menen aurinkoon löhöömään!!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

This is Africa (TIA)

Takaisin leirissä taas! Tuli vietetty kolme päivää maalla ja nyt sitten ollaan takaisin leirissä! Leirin ulkopuuolella käyminen on rentouttavaa ainakin omasta mielestäni, reissussa kun ei ole tarkkoja aikatauluja eikä liikaa häslinkiä! Kävimme partioimassakin pakolaiskylässä öisin ja päivisin, yöllä partiointi oli kyllä aika kokemus. Tuntui lähes siltä kuin olisi palannut ajassa taaksepäin pari sataa vuotta, lukuunottamatta katu kuvassa näkyviä autoja.


Majapaikkamme edustalla norkoili joka päivä nuori lammaspaimen ja päätin mennä jututtamaan häntä. Poika kertoi nimekseen Mustafa, ikää kysyessä hän ei osannu sanoa ja tajusinkin samantien kysyessä että ei taida olla kalenterin seuraaminen samanlaista täällä kuin meillä! Mustafa opetti myös syömään sokeriruokoa ja pelaamaan jalkapalloa, oli sen verran pallon kanssa touhunnu että vei meitä välillä kuin märkää rättiä. Nyt on sitten pyöritetty leirissä vartiota ja huollettu itseämme! Uusia seikkailuja odottaessa!!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Maaseutu matkailua!

Se on sitten ensimmäinen pidempi reissu leiristä ulos takana. Matkoihin käytetty aika saa täällä aivan uuden merkityksen. 120km otti aikaa noin 11 tuntia. Matkalla näki paljon paikallisia asutuksia ja paljon lapsia, ne on aivan samanlaisia oltiin sitten täällä tai missä tahansa. Vaikka osalla ei ollut edes vaatteita niin jaksoivat silti hymyillä, leikkiä ja vilkuttaa meille. Osa jopa piti kättä sydämellä meidän ohi ajaessa, sellainen lämmitti ainakin allekirjoittaneen mieltä ja sen voimalla jaksoi taas istua kuumassa miehistövaunussa.
Huomenna sitä pitäisi lähteä kolmeksi päiväksi maastoon, luvassa telttailua ja paljon lukemista. Tarkoituksena olisi valvoa YK:n leirin rakentamista ja pelailla vanhaa kunnon mölkkyä porukalla. Lupaan ottaa paljon kuvia ja saada niitä myös tännekin ladattua. Peace and out!!

lauantai 21. marraskuuta 2009

Hola! Kello herätti tänään 04.30. Shortsit jalkaan, t-paita päälle ja aamun malaria lääkitys naamaan. Ulos ja Irlantilaisten järjestämään juoksukilpailuun. Odotettavissa oli 10 km pölyistä lentokentän laitaa. Juoksu kulki yllättävän hyvin, tosin kävelin niistä kaksi ja puoli kilsaa, olin kuitenkin ylittänyt itseni!!
Palkinnoksi ja muistoksi kisoista jäi t-paita ja hyvä mieli. Irlantilaiset ovat muutenkin kovia järjestämään kaikkea
tapahtumaa on kisoja, kuntopiirejä, joogaa (jossa kävin jäykkää kroppaani venyttämässä), karaokekin löytyy ! Täällä siis taistellaan tosissaan tekemättömyyttä vastaan joka on hyvä asia, mieli pysyy virkeenä ja kunto kasvaa.
Ensi viikolla alkaa partiot ja saattoretket ympäri aluetta ja odotankin kovasti pääsyä ulkoilemaan leiristä. Avustusjärjestöillä on ollut ongelmia ryöstelyitten kanssa ja siitä johtuen he haluavat saattajat ja luulenkin että ne tulevat lisääntymään entisestään.
Nyt lähden paistamaan työnantajan tarjoamaa makkaraa, onhan sentään lauantai ja suomi-ilta, niille jotka luulevat että makkaran kanssa saa kaljaa niin totean että limu linjalla mennään edelleen, kaljaa ei ole eikä tule. Tämä on maailman halvin Betty Ford klinikka, hieman karu mutta toimiva!! Koittakaa jaksaa loskan keskellä ja terveisiä kaikille!!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Hyvää iltaa! Pari päivää kerkesi vierähtämään ennenkuin sain koneen käyttööni ja pääsen päivittämään kuulumisia tännekin. Aika on kulunut touhuillessa edelleen osaksi järjestelyjä ja osaksi opetellessa uusia asioita, esim partiointia.
Kävimme kohdistamassa "ampumaradalla" aseet, heittomerkit sen takia koska kyseistä paikkaa ei voi oikein radaksi kutsua, ainakaan Suomen lakien mukaan. Menimme vain edellisten rotaatioiden hyväksi havaitseman kukkulan juurelle ja pystytimme vanerista ja lankun pätkistä kyhätyn häkkyrän johon maalitaulut saatiin kiinni.
Siinä sitten Suomi poikien paukutellessa alkoi paikallisia ilmestyä lähettyville seuraamaan näytöstä, ensin tuli vanhempi mies jota seurasi hetken päästä lauma nuoria naisia tai tyttöjä, paikallisista kun on oikeasti vaikea sanoa minkä ikäisiä ovat. Ajattelin joutessani mennä jututtamaan heitä lentomatkalla opitun Ranskan alkeiden kanssa ja hyvän alun jälkeen loppui kuitenkin yhteinen kieli, mun taidot kun loppuivat Bonjouriin ja sava kysymykseen. Tosin hetki siinä vielä yritettiin käsimerkein saada asioita ymmärrettyä mutta kun sekään ei oikein luistanut niin ajattelin kaivaa kameran esin ja kysyä eleillä josko saisin ottaa kuvan. Tytöt asettuivat samantien puun juurelle poseeraamaan ja hymyilemään. Siinä sitten yhdessä kateltiin kamerasta aikaansaannoksi ja naureskeltiin, innostuin jopa näyttämään kuvia kotoa ja Pinjasta ja sain jopa selvitettyä heille että kuvassa on minun lapsi, sekös vasta hauskaa heistä olikin.

Kaiken kaikkiaan paikallisista jäi ystävällinen ensivaikutelma ja odotankin tapaavani lisää heitä. Nyt täytyy mennä sirkkojen ja muiden Afrikan äänien säestämänä nukkumaan että jaksaa kömpiä ennen kuutta aamupalalle.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Good morning Africa!! Vihdoin perillä, aikaa tänne matkustaminen otti paljon. 11.päivä startattiin Tampereelta tilauskoneella, välilasku Maltalla jossa ikkunasta ihailtiin maisemia ja tankkauksen jälkeen matka jatkui Tsadin pääkaupunki N`djamenaan. Kaikkinensa lento otti noin kymmenen tuntia.
N`djamenassa majoituttiin siellä olevaan kansainväliseen pääleiriin jossa nautittiin päivällistä. Ilta meni pääasiassa ihmetellessä leiriä ja tätä ilmastoa, täällä on suomi pojalle todella kuumat oltavat. Viikon verran täytyy ottaa hiukan rauhallisemmalla askeella kaikki touhut jotta kroppa tottuu. Aamu alkaa sarastaa siinä viiden ja puolen kuuden välillä ja siitä lämpö sitten kipuaa tonne +40, 12-15 on se kuumin aika ja silloin ei auringossa oikein edes paikalliset viihdy, varjoa ainakin hakivat, kun seurasin leirin paikallistyöntekijöitä.Täytyy opetella siestailemaan ne ajat.
N`djamenasta startattiin sitten YK-lennolla kohti Goz Beidaa ja itse ainakin olin yllättynyt että lento kestää 2 tuntia. Koko sen matkan näkyi ikkunoista hiekkaa ja pientä puustoa, karua siis on... Jos ajattelee niin sama matka on lentää Helsingistä pohjoiseen, pistää miettimään miten ihmiset oikein edes pärjäävät tämän luonnon kanssa.
Goz Beidassa oltiin iltapäivällä ja pienen automatkan jälkeen saavuttiin leiriin jossa nämä 4 kuukautta tullaan olemaan. Leiri vaikuttaa ihan siistiltä ja hyvin järjestetyltä. Täältä löytyy kaikki tarpeellinen niin työhön kuin vapaa-aikaan, ei tosin mitään luksusta mutta kaikki tarpeellinen. Porukan henki on ollut todella hyvä ja tuntuu että kaikki on jo "hitsautunut" hyvin yhteen. Nämä lähipäivät menee oman majoitus "körmyn" kuntoon laitossa ja kaikkien tavaroiden järjestelyssä, edellinen oli hienosti rakentanut pieniä hyllyköitä ja sängyn joten mulla on asiat jo melkein mallillaan.. Omaksi ilokseni ajattelin vielä vähän jalostaa körmyn kalustusta ja panostaa viihtyvyyteen, joutuu siinä kuitenkin sen verran aikaa viettämään...laitan kuvia mitä sain aikaan...
Eläimistöönkin on tullut jo törmättyä, liskoja ja sammakoita ja hyönteisiä riittää mielinmäärin. Eilen seurailtiin jonkun näköisiä korppikotkiakin ja naureskeltiin varjossa istuessa että taitaavat kytätä josko joku pökräis lämmöstä.
Laitan kuvia tulemaan kunhan saan niitä koneelle ajettua, nyt touhuun ja veden juontiin takaisin!!

maanantai 9. marraskuuta 2009

Se olis sitten viimeinen ilta kotona ja huomenna pitäis siirtyä Tampereelle josta sitten lentokoneeseen kukonlaulun aikaan keskiviikko aamuna. Ajatukset on aika sekavat, kodin jättäminen ei ole kovin helppoa, tosin tiedän että kunhan pääsee perillä työn touhuun niin ikäväkin helpottaa. Olen pakannut lähes kaiken tarvittavan mukaan, Mp-3 soitin, kovalevy täynnä leffoja, ja parit sukat ja kalsarit, eiköhän reissumies noilla pärjää...=) Paikan päältä saamme sitten lisää rompetta ja kampetta, ettei ihan tolla varustuksella tarvii koko aikaa keikkua.
Kodin päässä olen yrittänyt ajatella ja tehdä asiat niin ettei suurempia katastroofeja tulisi emännän eteen ja luotan siihen että täällä pärjätään hyvin. Helppoa se ei tule kodin päässä olemaan ja olenkin emännälle todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja siitä että hän jaksaa pyörittää tätä ruljanssia täällä!
 Saas nähdä kuinka paljon huomenna junassa riittää haastattelijoita kun rysähdän sinne kaikissa aavikko-vermeissä, jokunen juoppo nyt ainakin kertoo omista Suezin keikoistaan...=)
Tukankin päätin leikata jo nyt pois ettei käy niinkuin Kosovon retkellä aikoinaan, menin leikkaamaan tukkani sitten kun olin jo muuten ruskettunut ja sitä sai kuunnella kavereilta kuinka olin unohtanu "valkoisen kypärän" päähän. Nyt selvisin vaan sillä että Pinja totesi että " Isillä on hassu pää"...=) Kirjoittelen perille päästyäni lisää!!

perjantai 16. lokakuuta 2009

No niin, koulutus on vihdoin ohi ja lähtö häämötttää noin kolmen viikon päässä. Koulutus oli todella intensiivistä ja paikoin raskastakin mutta elävänä tuolta kuitenkin selvisin ja monen monta hyvää vinkkiäkin jäi taskuun! Kaiken kaikkiaan Suomesta lähtee noin 70 ihmistä samana päivänä mutta kaikki ei sijoitu perillä samaan paikkaan, osa menee pääkupunki D`jamenaan, osa Abecheen ja osa minä mukaan lukien Goz Beidaan. Porukka oli innostunutta ja motivoitunutta ja jääkäri-joukkueen osalta melko nuorta. Nyt nautin kotona viimeiset viikot ja kirjoittelen sitten seuraavaksi paikan päältä...

torstai 1. lokakuuta 2009

Tästä se sitten alkaa! Aamulla koulutus alkaa Säkylässä ja kestää kaksi viikkoa. Odotan kovin lisäinfoa kohde- maasta ja olosuhteista, muut asiat ovat aika pitkälti jo tuttuja. Mitä lähemmäksi lähtö käy sitä haikeemmalta se toisaalta tuntuu, perheen jättäminen ei ole helppoa. Nyt ymmärrän paremmin Kosovon reissulle lähteneitä perheellisiä. Toisaalta olo on kuitenkin todella innostunut ja jännittävä... Yllätin itseni katsomasta mansikkapaikka nimistä ohjelmaa jossa tällä kertaa haastattelussa oli Martti Ahtisaari, mies on kyllä tehnyt isoja tekoja rauhan puolesta ympäri maailmaa ,hatun nosto hänelle! Otin tämän sen takia puheeksi että ohjelman isäntä Mikko Kuustonen esitti Martille hienon kappaleen, lähinnä sanat olivat vaikuttavat... Laitan ne tämän kirjoituksen loppukaneetiksi....

Tyyneyttä

Tyyneyttä tähän tyyneyttä tuo
Tyyneyttä tähän tyyneyttä tuo
Että lepäisin vaiti kun muuta en voi
Tyyneyttä tähän tyyneyttä tuo

Rohkeutta hieman rohkeutta suo
Rohkeutta hieman rohkeutta suo
Tarttua toimeen kun mentävä on
Rohkeutta hieman rohkeutta suo

Viisautta vielä viisautta pyydän
Viisautta vielä viisautta pyydän
Jotta näkisin rauhan ja tehtävän
Viisautta vielä viisautta pyydän

tiistai 22. syyskuuta 2009

Ajattelin pitää marraskuussa alkavasta reissusta Tsadiin(Afrikkaan) päiväkirjaa, kertoa tällä tavoin jotain kotijoukoille ja yrittää kuvailla kokemuksiani siellä. Reissun koko kesto on neljä kuukautta, ilman lomia. Perheellisenä tuo aika tuntuu pitkältä ja varsinkin joulun aika ja tyttäreni syntymäpäivä tulee olemaan vaikeita päiviä. Katsotaan minkälaista tekstiä niinä päivinä tulee... Afrikasta itselläni ei ole mitään kokemusta ja odotankin kovin koulutukseen sisältyvää briiffausta alueesta ja kulttuureista. Jotain käsitystä minulla jo on tehtävästä ja olosuhteista mutta, kaikki on niin sanottua "puskaradion" kertomaa, tosin se on varmaa että lääkintä hommia siellä tehdään.