maanantai 7. joulukuuta 2009

u

Hyvää itsenäisyyspäivää sinne koti Suomeen, toivottavasti jokainen muisti polttaa niitä perinteisiä kynttilöitä ikkunallaan. Niiden kynttilöiden oikea historia selvisi minulle vasta eilen ja täytyy myöntää että ne saivat aivan uuden merkityksen omassa mielessäni. Ensimmäisten jääkäriksi haluavien miesten joukko kun matkusti kohti Hankoa ja laivaa niin juurikin näistä kahdesta kynttilästä he tunnistivat turvallisen majapaikan jossa pystyivät levähtämään. Pidetään tämä hieno ele hengissä edelleen.
Täytyy myöntää että täällä ollessa koko itsenäisyys saa uusia ulottuvuuksia, täällä kun taas näkee sen kolikon toisen puolen. Täällähän tosin on "itsenäinen" valtio mutta kun se ei vaan ole ihan sama asia täällä kuin meillä. Tuntuu joskus käsittämättömältä kuinka ihmisarvoa ei kunnioiteta juuri ollenkaan ja sellaisen näkemisessä hankalinta on hyväksyä se jollakin tasolla.  Tarkoitan lähinnä kykyä hyväksyä oma pienuutensa ja yrittää vain ymmärtää kuinka täällä on toimittu jo vuosisatojen ajan. Papin pitämässä jumalanpalveluksessa tuli esiin vanha tarina rauhanturvaajasta jolta joku oli kysynyt miksi tekee näitä reissuja? "Koska meillä Suomessa kaikki on hyvin niin yritän omalta osalta auttaa muita saamaan asiat samanlaiseen jamaan" kuului vastaus. Omalla kohdalla tossa on perää ja uskon että niin se on meidän kaikkien kohdalla.Olemme ylpeitä tekemästämme työstä!




 Medi-helin vartiotiimi on valppaana.

Illalla saimme vielä nauttia koto Suomesta tuoduista herkuista, ruisleivästä, juustoleivästä ja lakkahillosta ja kunnon grillilihasta, täytyy sanoa että ainaisten ranskanperunoiden jälkeen noi eväät maistuivat järjettömän hyvältä. Ruokailun  tuoksinassa saimme nauttia myös videotykin kautta Tuntemattomasta sotilaasta, kaikinpuolin illasta jäi hyvä mieli ja mahan viereen oli hyvä simahtaa.
Jonkun sortin lämpö ennätyskin eilen mitattiin, 47 astetta VARJOSSA. Ihmettilinkin ruokatunnilla auringossa maatessa että mikä on kun tuntuu niin vaikealta siinä olla, tänään briiffissä se sitten selvisi. Noilla varjo lämmöillä auringossa on pakko olla varmaan lähelle 60 astetta. Täytyy muuten mainita tosta lämmöstä ja siihen tottumisesta eräs jännä piirre, kerran kun tottuu noihin lämpöihin niin 20 astetta rupeaa tuntumaan jo viileältä ja on pakko vetää villapaitaa jo päälle, voi olla mielenkiintoista tulla kotiin maaliskuun koleeseen keliin. Nyt jatkan hyvin ansaittua vapaa päivää ja menen aurinkoon löhöömään!!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

This is Africa (TIA)

Takaisin leirissä taas! Tuli vietetty kolme päivää maalla ja nyt sitten ollaan takaisin leirissä! Leirin ulkopuuolella käyminen on rentouttavaa ainakin omasta mielestäni, reissussa kun ei ole tarkkoja aikatauluja eikä liikaa häslinkiä! Kävimme partioimassakin pakolaiskylässä öisin ja päivisin, yöllä partiointi oli kyllä aika kokemus. Tuntui lähes siltä kuin olisi palannut ajassa taaksepäin pari sataa vuotta, lukuunottamatta katu kuvassa näkyviä autoja.


Majapaikkamme edustalla norkoili joka päivä nuori lammaspaimen ja päätin mennä jututtamaan häntä. Poika kertoi nimekseen Mustafa, ikää kysyessä hän ei osannu sanoa ja tajusinkin samantien kysyessä että ei taida olla kalenterin seuraaminen samanlaista täällä kuin meillä! Mustafa opetti myös syömään sokeriruokoa ja pelaamaan jalkapalloa, oli sen verran pallon kanssa touhunnu että vei meitä välillä kuin märkää rättiä. Nyt on sitten pyöritetty leirissä vartiota ja huollettu itseämme! Uusia seikkailuja odottaessa!!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Maaseutu matkailua!

Se on sitten ensimmäinen pidempi reissu leiristä ulos takana. Matkoihin käytetty aika saa täällä aivan uuden merkityksen. 120km otti aikaa noin 11 tuntia. Matkalla näki paljon paikallisia asutuksia ja paljon lapsia, ne on aivan samanlaisia oltiin sitten täällä tai missä tahansa. Vaikka osalla ei ollut edes vaatteita niin jaksoivat silti hymyillä, leikkiä ja vilkuttaa meille. Osa jopa piti kättä sydämellä meidän ohi ajaessa, sellainen lämmitti ainakin allekirjoittaneen mieltä ja sen voimalla jaksoi taas istua kuumassa miehistövaunussa.
Huomenna sitä pitäisi lähteä kolmeksi päiväksi maastoon, luvassa telttailua ja paljon lukemista. Tarkoituksena olisi valvoa YK:n leirin rakentamista ja pelailla vanhaa kunnon mölkkyä porukalla. Lupaan ottaa paljon kuvia ja saada niitä myös tännekin ladattua. Peace and out!!

lauantai 21. marraskuuta 2009

Hola! Kello herätti tänään 04.30. Shortsit jalkaan, t-paita päälle ja aamun malaria lääkitys naamaan. Ulos ja Irlantilaisten järjestämään juoksukilpailuun. Odotettavissa oli 10 km pölyistä lentokentän laitaa. Juoksu kulki yllättävän hyvin, tosin kävelin niistä kaksi ja puoli kilsaa, olin kuitenkin ylittänyt itseni!!
Palkinnoksi ja muistoksi kisoista jäi t-paita ja hyvä mieli. Irlantilaiset ovat muutenkin kovia järjestämään kaikkea
tapahtumaa on kisoja, kuntopiirejä, joogaa (jossa kävin jäykkää kroppaani venyttämässä), karaokekin löytyy ! Täällä siis taistellaan tosissaan tekemättömyyttä vastaan joka on hyvä asia, mieli pysyy virkeenä ja kunto kasvaa.
Ensi viikolla alkaa partiot ja saattoretket ympäri aluetta ja odotankin kovasti pääsyä ulkoilemaan leiristä. Avustusjärjestöillä on ollut ongelmia ryöstelyitten kanssa ja siitä johtuen he haluavat saattajat ja luulenkin että ne tulevat lisääntymään entisestään.
Nyt lähden paistamaan työnantajan tarjoamaa makkaraa, onhan sentään lauantai ja suomi-ilta, niille jotka luulevat että makkaran kanssa saa kaljaa niin totean että limu linjalla mennään edelleen, kaljaa ei ole eikä tule. Tämä on maailman halvin Betty Ford klinikka, hieman karu mutta toimiva!! Koittakaa jaksaa loskan keskellä ja terveisiä kaikille!!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Hyvää iltaa! Pari päivää kerkesi vierähtämään ennenkuin sain koneen käyttööni ja pääsen päivittämään kuulumisia tännekin. Aika on kulunut touhuillessa edelleen osaksi järjestelyjä ja osaksi opetellessa uusia asioita, esim partiointia.
Kävimme kohdistamassa "ampumaradalla" aseet, heittomerkit sen takia koska kyseistä paikkaa ei voi oikein radaksi kutsua, ainakaan Suomen lakien mukaan. Menimme vain edellisten rotaatioiden hyväksi havaitseman kukkulan juurelle ja pystytimme vanerista ja lankun pätkistä kyhätyn häkkyrän johon maalitaulut saatiin kiinni.
Siinä sitten Suomi poikien paukutellessa alkoi paikallisia ilmestyä lähettyville seuraamaan näytöstä, ensin tuli vanhempi mies jota seurasi hetken päästä lauma nuoria naisia tai tyttöjä, paikallisista kun on oikeasti vaikea sanoa minkä ikäisiä ovat. Ajattelin joutessani mennä jututtamaan heitä lentomatkalla opitun Ranskan alkeiden kanssa ja hyvän alun jälkeen loppui kuitenkin yhteinen kieli, mun taidot kun loppuivat Bonjouriin ja sava kysymykseen. Tosin hetki siinä vielä yritettiin käsimerkein saada asioita ymmärrettyä mutta kun sekään ei oikein luistanut niin ajattelin kaivaa kameran esin ja kysyä eleillä josko saisin ottaa kuvan. Tytöt asettuivat samantien puun juurelle poseeraamaan ja hymyilemään. Siinä sitten yhdessä kateltiin kamerasta aikaansaannoksi ja naureskeltiin, innostuin jopa näyttämään kuvia kotoa ja Pinjasta ja sain jopa selvitettyä heille että kuvassa on minun lapsi, sekös vasta hauskaa heistä olikin.

Kaiken kaikkiaan paikallisista jäi ystävällinen ensivaikutelma ja odotankin tapaavani lisää heitä. Nyt täytyy mennä sirkkojen ja muiden Afrikan äänien säestämänä nukkumaan että jaksaa kömpiä ennen kuutta aamupalalle.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Good morning Africa!! Vihdoin perillä, aikaa tänne matkustaminen otti paljon. 11.päivä startattiin Tampereelta tilauskoneella, välilasku Maltalla jossa ikkunasta ihailtiin maisemia ja tankkauksen jälkeen matka jatkui Tsadin pääkaupunki N`djamenaan. Kaikkinensa lento otti noin kymmenen tuntia.
N`djamenassa majoituttiin siellä olevaan kansainväliseen pääleiriin jossa nautittiin päivällistä. Ilta meni pääasiassa ihmetellessä leiriä ja tätä ilmastoa, täällä on suomi pojalle todella kuumat oltavat. Viikon verran täytyy ottaa hiukan rauhallisemmalla askeella kaikki touhut jotta kroppa tottuu. Aamu alkaa sarastaa siinä viiden ja puolen kuuden välillä ja siitä lämpö sitten kipuaa tonne +40, 12-15 on se kuumin aika ja silloin ei auringossa oikein edes paikalliset viihdy, varjoa ainakin hakivat, kun seurasin leirin paikallistyöntekijöitä.Täytyy opetella siestailemaan ne ajat.
N`djamenasta startattiin sitten YK-lennolla kohti Goz Beidaa ja itse ainakin olin yllättynyt että lento kestää 2 tuntia. Koko sen matkan näkyi ikkunoista hiekkaa ja pientä puustoa, karua siis on... Jos ajattelee niin sama matka on lentää Helsingistä pohjoiseen, pistää miettimään miten ihmiset oikein edes pärjäävät tämän luonnon kanssa.
Goz Beidassa oltiin iltapäivällä ja pienen automatkan jälkeen saavuttiin leiriin jossa nämä 4 kuukautta tullaan olemaan. Leiri vaikuttaa ihan siistiltä ja hyvin järjestetyltä. Täältä löytyy kaikki tarpeellinen niin työhön kuin vapaa-aikaan, ei tosin mitään luksusta mutta kaikki tarpeellinen. Porukan henki on ollut todella hyvä ja tuntuu että kaikki on jo "hitsautunut" hyvin yhteen. Nämä lähipäivät menee oman majoitus "körmyn" kuntoon laitossa ja kaikkien tavaroiden järjestelyssä, edellinen oli hienosti rakentanut pieniä hyllyköitä ja sängyn joten mulla on asiat jo melkein mallillaan.. Omaksi ilokseni ajattelin vielä vähän jalostaa körmyn kalustusta ja panostaa viihtyvyyteen, joutuu siinä kuitenkin sen verran aikaa viettämään...laitan kuvia mitä sain aikaan...
Eläimistöönkin on tullut jo törmättyä, liskoja ja sammakoita ja hyönteisiä riittää mielinmäärin. Eilen seurailtiin jonkun näköisiä korppikotkiakin ja naureskeltiin varjossa istuessa että taitaavat kytätä josko joku pökräis lämmöstä.
Laitan kuvia tulemaan kunhan saan niitä koneelle ajettua, nyt touhuun ja veden juontiin takaisin!!

maanantai 9. marraskuuta 2009

Se olis sitten viimeinen ilta kotona ja huomenna pitäis siirtyä Tampereelle josta sitten lentokoneeseen kukonlaulun aikaan keskiviikko aamuna. Ajatukset on aika sekavat, kodin jättäminen ei ole kovin helppoa, tosin tiedän että kunhan pääsee perillä työn touhuun niin ikäväkin helpottaa. Olen pakannut lähes kaiken tarvittavan mukaan, Mp-3 soitin, kovalevy täynnä leffoja, ja parit sukat ja kalsarit, eiköhän reissumies noilla pärjää...=) Paikan päältä saamme sitten lisää rompetta ja kampetta, ettei ihan tolla varustuksella tarvii koko aikaa keikkua.
Kodin päässä olen yrittänyt ajatella ja tehdä asiat niin ettei suurempia katastroofeja tulisi emännän eteen ja luotan siihen että täällä pärjätään hyvin. Helppoa se ei tule kodin päässä olemaan ja olenkin emännälle todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja siitä että hän jaksaa pyörittää tätä ruljanssia täällä!
 Saas nähdä kuinka paljon huomenna junassa riittää haastattelijoita kun rysähdän sinne kaikissa aavikko-vermeissä, jokunen juoppo nyt ainakin kertoo omista Suezin keikoistaan...=)
Tukankin päätin leikata jo nyt pois ettei käy niinkuin Kosovon retkellä aikoinaan, menin leikkaamaan tukkani sitten kun olin jo muuten ruskettunut ja sitä sai kuunnella kavereilta kuinka olin unohtanu "valkoisen kypärän" päähän. Nyt selvisin vaan sillä että Pinja totesi että " Isillä on hassu pää"...=) Kirjoittelen perille päästyäni lisää!!